Viime aikoina on ollut hyvin mielenkiintoista käydä keskusteluja eri vaikuttajien kanssa ilmastopolitiikasta.
Julkisuudessa kahdeksan eduskuntapuoluetta, perussuomalaisia lukuun ottamatta, ilmoittivat kunnianhimoisista Suomen päästötavoitteista. Linjausten piti olla erittäin selkeitä ja kuuleman mukaan pienituloinen, jolla siis suhteellisen suuri osuus tuloista menee asumisen, liikenteen ja energian kuluihin, ei joudu maksumieheksi.
Linjauksia tehtiin taloudellisista ja teknillisistä näkökulmista sekä vaihtoehtokustannuksista piittaamatta. Identiteettipolitiikan voimin omaa ’paremmuutta’ osoitetaan toinen toistaan nokittelevilla lupauksilla. Lähestyvät eduskuntavaalit ovat tosin saaneet jotkut epäröimään omia puheitaan ja antamaan tuuliviirimäisesti ristiriitaisia viestejä sinne tänne.
Kulissien takana kuitenkin kuohuu. Kaiken tämän keskellä monet kyseenalaistavat onko koko asetelmassa mitään järkeä, ilmaston kannalta ja ylipäänsäkään. Ensin pitää ainakin ottaa 'aikalisä' ja miettiä mitä ollaan tekemässä, ennen kuin suin päin sännätään toimiin, joilla on kauaskantoisia vaikutuksia:
Mitä järkeä on omalla politiikalla ajaa tuotantoa ensin Aasiaan, tuottaa tavarat siellä saastuttavammin ja kuljettaa ne sieltä takaisin tänne?
Mikä merkitys häthätää tehdyillä ilmastotoimilla on investointisuojaan? Kuka uskaltaa investoida, jos ei ole mitään takuita siitä, mitä tuleman pitää?
Kumpi on kannattavampaa, sulkea vähäpäästöistä tuotantoa ennen sen teknistä käyttöikää ja maksaa siitä kovaa hintaa, vai kohdistaa samat panostukset tuotekehitykseen ja innovaatiotoimintaan millä pyritään etsimään parempia ratkaisuja itse ongelmiin?
Millä toimin ilmastovaikutukset saadaan tuotannon ja tuotteiden hintoihin, ilman että ilmastotoimien todellinen vaikutus kääntyy jopa tavoitetta päinvastaiseksi?
Ja niin edelleen…
Kupla puhkeaa.
